|
Vihkitilaisuuden musiikkivalinnoissa tulee huomioida toimituksen jumalanpalvelusluonne. Kanttorin, joka vastaa seurakuntansa kirkossa esitettävästä musiikista, kanssa sovitaan kaikesta kirkossa esitettävästä musiikista. Musiikista on keskusteltava kanttorin kanssa vaikka hän ei esittäisi sitä itse. Kanttori ja vihkivä pappi auttavat yleensä mielellään virsien ja muun musiikin valinnassa.
Muun kuin kirkollisen musiikin esittäminen vihkitoimituksen aikana on mahdollista, kunhan musiikki tukee toimituksen hengellistä sisältöä. On hyvä huomioida, että kaikki musiikki, vaikka miten kaunista olisikin, ei sovellu uruilla soitettavaksi. Kaikilla kanttoreilla on laajat musiikkiopinnot takanaan, mutta heidän taustastaan riippuen valmiudet muun kuin uruille sopivan musiikin soittamiseen vaihtelee.
Häämarssit sisääntullessa ja lähtiessä Kanttorin kanssa keskustellaan myös sisääntulo- ja lähtömusiikista eli häämarsseista. Suosituimpia häämarsseja ovat muun muassa E. Melartinin Prinsessa Ruususen juhlamarssi sekä T. Kuulan ja F. Mendelssohnin häämarssit.
Alla olevista kuvakkeista pääset suoraan iTunes sivulle, jossa voitte kuunnella ja tilata suosikkihäämusiikkia suoraan koneellenne. Suosittelemme iTunes ohjelman avaamista etukäteen koneellanne, mikäli haluatte kuunnella näytteitä suoraan omalle tilillenne. On hyvä huomioida, että uruilla soitettuna ja sovituksesta riippuen kappaleet saattavat kuulostaa hyvinkin erilaisilta oman tilaisuuden yhteydessä.
Suosituimmat häämarssit:
E. Melartin: Juhlamarssi (Prinsessa Ruususen häämarssi) Leif Segerstam & Helsinki Philharmonic Orchestra - Scandinavian Rhapsody - A Selection of Orchestral Favourites - Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty) Suite No. 1, Op. 22: VI. Haamarssi (Festive March)

T. Kuula: Häämarssi Kuopio Symphony Orchestra & Shuntaro Sato - Northern Pictures - Häämarssi, Op. 3 No. 2 - Wedding March

F. Mendelssohn: Häämarssi (Kesäyön unelma) The Ricardo Mutiano Ensemble - The Most Loved Wedding Music - Wedding March

J.S. Bach: preludi es-duuri Timofei Dokshitser & Olgerts Cintin? - Preludes - Prelude In Es-Dur, BWV 552

J.S. Bach: preludi C-duuri David Sanger - J.S. Bach: The Organ Works of J.S. Bach - Prelude and Fugue In C BWV 553

R. Wagner: Morsiuskuoro Richard Wagner - Here Comes the Bride - Here Comes the Bride

J. Clarke: Trumpet voluntary Empire Brass Quintet & William Kuhlman - Baroque Music for Brass and Organ - Trumpet Voluntary

E. Elgar: Pomp & Circumstance Royal Concertgebouw Orchestra & Sir Neville Marriner - 100 Classical Hits - Elgar: "Pomp and Circumstance," Op. 39: March, No. 1 in D Organ version John Kitchen

C.-M. Widor: Toccata (Urkusinfoniasta nro 5) Kalevi Kiviniemi - Widor: Toccata - Toccata - 5ème Symphonie, Op. 42, No. 1

Giuseppe Verdi: Juhlamarssi, oopperasta Aida
Lisää häämusiikkia
A Brides Guide To Wedding Music - A Bride's Guide to Wedding Music
Sally Fletcher - Wedding Magic

Turun Mikaelinseurakunnan kanttorin Marko Hakanpään häämusiikkisivuilla löytyy lisää kuunneltavia näytteitä ja nuotteja, listan, jolla on kirkossa esitettäväksi sopivia lauluja.
Vihkitilaisuus ja virret
Kirkollisen vihkitilaisuuden vähimmäisvaatimuksena on, että vihkitoimituksessa on ainakin yksi virsi tai vihkilaulu, jotta myös läsnä oleva seurakunta saisi osallistua toimitukseen. Suomen evankelis-luterilainen kirkon virsikirjaan voi selata osoitteessa evl.fi/virsikirja. Virsikirjan osiosta ”Avioliitto” (virret 238-241) löytyy vihkitilaisuuteen sopivia virsiä. Morsiuspari voi itse valita virsistä sopivat säkeistöt. Vihkivirsien lisäksi voidaan käyttää vihkilauluja, jotka löytyvät virsikirjan uusimmasta jumalanpalvelusliitteestä (numerot 816 - 824), joissa useimmissa on kaikille entuudestaan tuttu sävel.
|