|

Perinteiset morsiamen hääkengät ovat umpinaiset ja kiilakärkiset valkoiset puvun väriin sointuvat satiinikengät. Viime vuosina markkinoille on tullut kuitenkin hieman erikoisempia ja jännempiä malleja. Vuonna 2010 jatkuu avokärkisten ja koristeltujen kenkien suosio.
Vuoden 2010 mallistoissa kenkien koristelut ovat tyylikkäitä ja näyttäviä kimaltavia kiviä ja strasseja. Kengiltä odotetaan muutakin kuin vain puvun väriin luontuvaa ilmettä. Nyt saavat kengätkin olla pääosassa ja osana kaunista kokonaisuutta.
 Avokenkäisiin kenkiin löytyy myös sopivia sukkahousuja, joissa ei ole sukkien kärkiä ja sukkahousun reunan saa piiloon kengän mallista riippuen koristeiden alle. Erittäin avoimille sandaalimaisille kengille eivät sukkahousut sovellu. Kesällä ja lämpimällä ilmalla avokärkisiä kenkiä voi toki käyttää ilman sukkia tai sukkahousujakin.
Korolla vai ilman? Korkeakorkoiset kengät vaikuttavat usein hyvin eleganteilta ja korostavat säärtä kauniisti. Täysipitkän morsiuspuvun helman tulisi olla irti maasta vain 1cm-2cm verran, jotta helma laskeutuu kauniisti, mutta jalat ovat peitettynä paikallaan seisoessa. Poikkeuksiakin on puvun mallista riippuen.

Kuvan kauniit kengät Rainbow Clubin Di Hassan mallistosta, jotka olivat esillä Häät&Rakkaus09 messuilla. Hassanin upeita kenkiä löytyy korollisina ja upeina ballerinoina. Englantilainen Hassan on työskennellyt sekä Emma Hopen ja Jimmy Choon kanssa ennen oman mallistonsa suunnittelemista.
Jos morsiuspuku on jo ostettuna kengän korkeutta mietittäessa on hyvä huomioida puvun pituus. Onko puku riittävän pitkä korkeille koroille tai voiko puvun pituutta helposti lyhentää tai pidentää kenkien mittaan sopivaksi. Jos pukua ei ole vielä hankittu ja unelmien kengät löytyvät, on kengät hyvä ottaa mukaan puvun sovitukseen, jotta puvun pituus on varmasti riittävä.
Arvelluttaako korkeakorkoiset kengät koko päivän jalkineina? Hanki kauniisti koristellut sandaalit tai matalat ballerinakengät, jotka voidaan kätkeä pöydän alle. Matalat kengät voit sujauttaa vaivihkaa jalkaasi ruokailun aikana ja antaa jalkojesi levätä kunnes on aika tanssia korkeakorkoisilla kengillä. Vieraat eivät edes huomaa eroa, sillä he ovat jo kauniit kenkäsi huomioineet ja ovat täydessä touhussa illallisen parissa. Lisäksi pitkähelmaisen puvun alta ei kenkiä niin edes huomaa ruokaa hakiessasi.
Kuvassa: Hassan ballerinat
Vaihtoehtoisesti voit valita kauniit häätennarit, joita esiteltiin Helsingin Häät&Rakkaus09 messuillakin. Valitse valkoiset tai helmiäisen valkoiset ”häätennarit”, jotka takaavat jalkojen varmasti jaksavan illan myöhäisille tunneille.

Tärkeintä kenkiä haettaessa on kuitenkin niiden mukavuus! Ei kannata ostaa väärän kokoisia tai liian korkeita kenkiä, sillä hääpäivä on pitkä ja päivän aikana tulee ilman tanssiakin käveltyä paljon. Muistathan kävellä kengillä mahdollisimman paljon kotona, jotta ne pehmenevät sopivasti ennen juhlapäivää.
Kenkien käyttö jälkikäteen Mitä hääkengillä voi tehdä häiden jälkeen? Osa morsiamista haluaa säilyttää kengät muistona tai käyttää niitä jatkossa vaaleiden juhla-asujen kanssa. Kengät voidaan toki myydä eteenpäin, mikäli ne ovat vielä hyvässä kunnossa ja puhtaat illan juhlinnan jälkeen. Juhlakengät voidaan myös värjätä jälkikäteen muuhun juhlakäyttöön.
Rainbow Club tarjoaa värjättäväksi hyvin soveltuvia satiinikenkiä. Käyttötarkoituksen mukaan kengät voidaan sävyttää juhlien jälkeen tummilla tahrat peittävillä sävyillä, kuten tummansinisellä tai mustalla. Kengät voidaan sävyttää myös vaaleilla väreillä muuhun juhla-asuun täydellisesti sopivaksi.
Kenkiä värjättäessä on huomioitava mihin käyttöön kengät värjätään. Rainbow Club suositteleekin omilla sivuillaan sävyttämään keinovalon mukaan iltajuhlaa varten tarkoitetut kengät ja ulkovalaistuksen mukaan mikäli käyttötarkoituksena on kesäinen ulkojuhla.
Värjätyt kengät on hyvä suojata tekstiilisuojalla kosteutta vastaan. Tekstiilisuojattuja kenkiä ei tosin voida värjätä uudelleen.

|