|
Häiden suunnittelu on mukavaa – kun siihen on aikaa ja voi rauhassa tutustua ja valita sopivat palvelut. Monilla on ollut mahdollisuus tutustua häiden suunnittelun kaason tai bestmanin roolissa. Mikäli kyseessä on kuitenkin ensimmäiset häät saattaa saatavilla olevan tiedon ja tehtävien valintojen määrä alkaa huimata päätä.
Ideoita ja apua häiden suunnitteluun löytyy internetistä, häälehdistä, häämessuilta, ja hääsuunnittelijoilta. Hääpalveluiden tarjoajilta kannattaa kysellä neuvoa ja ideoita, sillä heillä on monen vuoden kokemus erilaisista hääjuhlista. Ystävien ja tuttujen suosituksia ja neuvoja ei tule myöskään unohtaa.
Kaikista hyvistä neuvoista huolimatta morsiusparin tulee kuitenkin keskittyä siihen mikä on heille tärkeää. Toisille häiden yksityiskohdat ovat kaikki kaikessa, kun taas toisille perheen ja lähimpien paikalla olo tuo todellisen juhlatunnelman. Hääpäivän järjestelyissä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan juhlajärjestelyjen ilo tulee juuri siitä, että pari saa päästää mielikuvituksensa valloilleen ja miettiä miten päivän saa järjestettyä budjetin mukaan.
Häälehtiä Suomessa Häälehtiä on mukava selailla ja lehdet ovat täynnä kuvia, joista saa hyviä ideoita omiin hääjärjestelyihin. Lehdet tuovat aina esille kauden trendit, kuvia morsiuspuvuista ja ovat täynnä ideoita häiden yksityiskohtien toteuttamiseen. Suomessa julkaistavia häälehtiä ovat mm. Mennään Naimisiin -lehti, Häät –lehti, Häät ja Juhlat –lehti, ja Hääilo –lehti. Suomessa on myynnissä myös muiden maiden häälehtiä, kuten ruotsalainen Bröllopsguiden ja Allt om Bröllop sekä englantilainen Brides Magazine. Ulkomaalaisten lehtien sivuilla saattaa tosin olla kivoja tuotteita, joiden saatavuutta Suomessa ei voida taata.
Häämessut Messuilta löytyy useita hääpalveluiden tarjoajia samasta paikasta. Messuilla palveluntarjoajat ottavat usein vastaan tilauksia ja jopa varauksia, jolloin häävalmistelut etenevät yhdessä viikonlopussa huimasti. Mikä parasta – monilla yrityksillä on erikoisia messutarjouksia ja varaamalla palvelut messujen aikana voit tehdä huomattavia säästöjä. Messutarjouksien lisäksi messuilta löytyy monenlaisia kilpailuja ja kuka tietää vaikka voittaisitte unelmienne astiaston jo ennen häitänne! Useimmat häämessut järjestetään kalenteri vuoden alussa tammi-maaliskuussa. Messujärjestäjien lisätiedot ja messupäivät löydät ja Tulevia Tapahtumia listasta sekä Hääpalveluhakemistostamme.
Hääsuunnittelija Hääsuunnittelija tuo kaivattua helpostusta hääjärjestelyihin. Hääsuunnittelijaa voi käyttää tarpeen mukaan, joko vain apuna osaan häiden järjestelyistä tai koko hääpäivän valmisteluun. Useat hääsuunnittelijat tulevat tarvittaessa paikalle hääpäivänä, jolloin he huolehtivat juhlatilan koristeluista, päivän aikataulusta ja toimivat ns. seremoniamestareina sopimuksen mukaan joko virallisesti tai hienovaraisesti kulisseissa.
Pieni Prinsessa hääsuunnittelijoiden mukaan hääsuunnittelijan hinta koostuu käytettyjen palveluiden määrästä. Mikäli hääsuunnittelijaa kaipaa vain alussa esimerkiksi budjetin suunnittelussa laskutetaan vain muutamista tunneista. Hääsuunnittelijaa voidaan palkata myös ns. henkilökohtaiseksi ostosavustajaksi, jolloin hääsuunnittelija vie mukanaan vaikka morsiuspukuostoksille tai avustaa tiettyjen häätuotteiden etsimisessä. Kun suunnittelussa ja järjestelyissä käytetään enemmän apua tai hääsuunnittelija järjestää koko häät vaihtelevat kustannukset usein €500-€3500 välillä.
Hääpalveluhakemistostamme löydät hääsuunnittelijoiden yhteystietoja.
Muita linkkejä Kannattaa aina lueskella ideoita useammasta lähteestä. Internetin hääsivustoilla ns. yleiset tiedot ovat usein samankaltaisia, mutta ideoiden osalta itselle sopivat ideat saattavat löytyvät eri sivustoilta. Yksi sivusto voi tarjota hyvän idean hääkarkeille ja toinen taas hääpaikan koristuksille.
Hääsivustoja Suomessa; Morsiuspari Palvelut, Ellit – häät, MTV3 – häät.fi, Juhlitaan, Naimakaupat. Forum sivuilla voi keskustella muiden morsiusparien kanssa häiden suunnittelusta, mm. Naimiisiin-sivusto tarjoaa kattavat forum keskustelusivut.
|